Strategia ja ROI yrittäjän työkaluina

Strategia katsoo tulevaisuuteen, jonka pitäisi kulkea kohti kehitystä ja taloudellista menestystä. Miksi ja ketä varten olemme olemassa? Missä haluamme olla muutaman vuoden päässä? Mikä mahdollistaa edistyksen? Mikä on toimintatapamme? 

On hyvä pohtia näitä filosofisia mutta toisaalta välttämättömiä kysymyksiä. Strategia auttaa työn priorisoinnissa ja yrityksen ohjauksessa. Jos yritys halutaan mukaan projektiin, on tärkeää miettiä, kuuluuko projekti strategian ytimeen. Kun on kiire, voidaan valita työt strategisen ytimen mukaan. Kun on aikaa, voidaan keskittyä myös sivujuonteisiin.

Toisinaan kehityksen myötä huomataan, että jokin strategian laidalla oleva tuote tai palvelu alkaa vetää. Silloin on mietittävä strategiaa uudelleen ja havaittava muutos liiketoimintaympäristössä. Diversifiointi kantaakin.

Myös henkilöstöasioissa on osattava ajatella tulevaisuutta ja strategiaa. Minkälaista osaamista ja minkälaisia työntekijöitä on hyvä palkata tulevaisuuden tarpeita varten, varsinkin kun yrityksessä vanhat työntekijät poistuvat eläkkeelle?

Sama on yrityksen tuoton kanssa. On tehtävä sitä, mistä tulee rahaa, sillä yritys ei pysy pystyssä muuten. Yrittäjänä varsinkin ymmärtää ROIn (Return on Investment) merkityksen. Jos rahaa ei ole loputtomasti, voi miettiä, miksi panostaa aikaa ja rahaa sellaiseen, mikä ei tuota mitään. 

Toki kaikki ei voi olla näin suoraviivaista. On joskus saatava tehdä jotain mielekästä ja kehittävää. Samoin henkilöstöä voi palkita jollain ei niin tarpeellisella toiminnalla, jos se vaikka inspiroi. Hyvä työntekijäkin miettii strategisesti, ja strategista ajattelua ja suunnittelua voi opiskella ja opettaa. Oppia ikä kaikki.